1960-luvulla oluelle ravintolaan

Muisto liittyy muistaakseni vuoden 1960 joulunalusaikaan. Kävin Alppilan Yhteislyseota ja koulussa alkuillasta vietetyn perinteisen joulujuhlan jälkeen ilta oli vielä ns. nuori ja niinpä me muutamat samalla suunnalle Meilahdessa asuvat saimme ajatuksen mennä juhlistamaan joululoman alkua ravintolaan. Ajatuksen primus motor lupasi tarjota jokaiselle yhden kaljan, jos lähdemme. Kokemusta kun meillä kellään ei ollut ravintolakäynnistä. Olimme tuolloin n. 16-17 vuoden ikäisiä emmekä siis täyttäneet ravintolan alkoholitarjoilun ikävaatimuksia, mutta olimme kuitenkin pitkiä, miehekkään oloisia poikia - omasta mielestämme. Niinpä ei meitä monesti tarvinnut houkutella ja niinpä lähdimme suunnistamaan Ruskeasuon Ratsastushalleille kohti ravintola Palmettoa. Sillä oli sellainen maine, että sinne pääsi sisään suht nuoretkin asiakkaat ja uskoimme, että meitäkin onnistaisi.

Sisään pääsy portsarista onnistui ilman vaikeuksia ja istuimme omaan viiden hengen pöytään. Mutta sitten alkoivat vaikeudet! Tarjoilija oli tiukka täti - kuten tietysti kuuluikin - ja vaati henkilöpaperit todistaaksemme ikämme. Minulla oli isoveljeltäni saatu teinikortti, joka oli väärennetty minun kuvallani, jotta voisin sillä käydä teinitansseissa, joihin ei ilman tätä korttia päässyt. Ikäni puolesta olisin siihen joukkoon kuulunut, mutta parin luokallejäännin vuoksi en vielä ollut teinikortin haltija. Tässä kortissa ikä riitti tarjoilijalle. Eikä hän puuttunut sellaiseen muodollisuuteen kuin, että alkoholitarjoilu ei sen ajan tapojen mukaan ollut ainakaan koulujen mielestä sallittua koululaisille. Muilta ei henkilöpapereita löytynyt. Kyllä sellaiset vrmaan mukana oli, mutta kun ikä ei riittänyt, niin turha niitä oli tarjoilijalle ojentaa. Parempi oli vain sanoa, että oli jäänyt kotiin ja yritää muuten vakuuttaa, että ikä riitti. Olimmehan joulujuhlan jäljiltä sen ajan tavan mukaan puvussa ja kravatein puettuna.

Mutta ei auttanut todistelut muiden osalta. Tarjoila totesi keskustelujen päätteeksi ykskantaan, että minulle hän tuo tilatun kaljan, mutta mitäs muut herrat ottavat? No eipä siinä paljon muuta keksitty kuin limsapullot.

Tunnelma oli aika apea kun siinä sitten nautimme antimiamme: minä olutta ja muut limsaa. Ajatuksen isä lupasi maksaa kaikille lupauksensa mukaisesti tämän ekan kierroksen ja siihen myös päätimme lopettaa tilaukset. Ei kannattanut juoda enenpää kallista ravintolalimsaa. Tavoitteenahan oli aivan muu juominen.

Niin siitä sitten lähdettiin aikaisin kotiin eikä kotiintulossakaan ollut pelättävää tämän ekan ravintolakokeilun jälkeen kun anniksi jäi vain pullo olutta. Mutta kokemusta karttui silläkin määrällä, sillä muitaakseni se oli ensimmäinen ravintolakäyntini ilman vanhempien seuraa. Jota sitäkään ei juuri ollut sodanjälkeisessä niukkuudn ajassa.

Myöhemmin sitten jatkettiin nuorten miesten tapaan ravintolakokeiluja silloin tällöin. Helsingissähän oli paljon ravintoloita ja osaan niistä huhujen mukaan pääsi varsin nuorenakin eli alle virallisen akoholintarjoiluiän.
-Timo Honkala

Kuvia